Himmelikauppaa jouluna 1963

Olin varmaan kahdeksan vuotias, kun keksin aika vaikeaksi osoittautuneen joulukorttikaupan korvaajaksi jouluhimmeleiden kaupan.

Kävimme äitini lapsuuden kodissa Jyväskylän maalaiskunnan Oravasaaressa  joka kesä parin viikon matkalla ja tekemisen puutteessa rupesin leikkaamaan puintipäivän jälkeen maahan pudonneita olkia.  Niitten läpi oli hyvä puhallella. Puintikoneen läpi kulkeneet oljet olivat rusentuneita ja siksi kelvottomia.

Mieleen palautui kallis jouluhimmeli, jonka hintaa olin arvostellut. Kuinka äitini voi sortua maksamaan niin yksinkertaisesta kapistuksesta 12 markkaa ovelta ovelle kiertävälle kauppiaalle, varsinkin, kun himmeli jo parin päivän aikana alkoi repsottaa sidoslangan halkaistessa oljen kerrallaan tunnin välein.

Ajattelin, että tuotetta voisi parantaa ja parin kokeen jälkeen leikkasin olkia järjestelmällisesti niiden laadun mukaan himmelin ison kruunun tai pikkukruunun mittaan. laitoin Ukin Eri-Keeper pullosta maitoliimaa kissan teevadille ja kierittelin olkien päät ulkopuolelta erikeeperissä. Taisin innostua niin, että osia oli varmaan vajaa tuhat, kesäisiä iltoja kun oli runsaasti käytettävissä. Lopuksi pakkasin ne huolella sanomalehtikääreeseen siten, että joukossa oli jäykkiä bamburimoja.

Koulun loputtua jouluna otin isoimman parsinneulan ja mustaa Karhulankaa. Maailman yksinkertaisin asia oli tehdä neliöitä ja sitten sitoa niitä yhteen. Pääsääntöisesti himmeliin tuli yksi iso kruunu ja sen keskelle ja ulkokulmiin pikkukruunut. Ja vain aavistuksen vaikeampaa oli kulkea himmeli kainalossa Raholan kerrostaloissa ja myydä niitä kymmenen markan kappalehintaan.  Se oli kuin huumekauppaa Milanossa. Jokaisen kaupan jälkeen takaisin kämpille ja uusi himmeli kainaloon. Mammat ja mummot pitivät pienestä vintiöstä, joka väitti epäuskottavasti tehneensä himmelit itse pikkukätösillään ja luopuivat suunnattomasta kymmenen markan setelistä saadakseen olkihimmelin roikkumaan olohuoneen valaisimeen.

Tämäkin homma kostautui. Rahaa oli niin, ettei pytylle taipunut. Ja vanhempani hyväksyivät, että saan käyttää sen haluamaani ostokseen, kunhan se läpäisee heidän hyväksymisensä.  Ja se läpäisi. Kävelimme aurinkoisena toukokuun päivänä veljeni Heimon kanssa Tammelasta, Salosen urheiluliikkeestä, koko kymmenen kilometrin matkan Ala-Raholaan Voionmaankadulle kantaen ylpeänä ja rinta kaarella upo uutta neljän metrin bambuseivästä.