Nordia 4 x kino ja Cafe Picnic

Ystäväni Esa Nurmi tuli talvella 1981 viikoittain pelaamaan kanssani Squashia Squash Centeriin Aamulehden taloon Hallituskadulle ja painosti hiljalleen miettimään, mitä businesta tyhjenevässä talossa voisi harrastaa.  Hän oli rakennusmies, joka vastasi uransa aikana mm. Tampereen Työväenteatterin ja Tampere-Talon valvonnasta. Ammelehden keskeinen kortteli oli hänelle haaste, joka pienellä rakennustyöllä voitaisi muuttaa liiketoiminnan ytimeksi. Saattaa olla, että ilman hänen tönimistään yrittämiseni olisi jäänyt Squash hallin pyörittämiseen.

Saimme aikaan aika hataran liiketointasuunnitelman, jonka nimeksi tuli aluksi Esan ehdotuksesta Picnic Center, johon pyysimme alakerran squash Centerin työntekijät  Teuvon ja Tapanin 15%:n osakkaiksi. Vuokrasimme Aamulehdeltä toisen kerroksen noin 1500 neliön latomon tilat ja aloimme rakentamaan isoa kahvilaa Cafe Picniciä.  Esan kutsumana tapasimme tilassa myös Kotipitsa- yrityksistään tutun Rabbe Sjöblom, mutta emme päässeet hänen kanssaan kauppoihin. Kesän lähestyessä ahdistuin enemmän ja enemmän päivä päivän jälkeen siitä, että meillä ei ollut mitään pointtia, miksi ihmiset tulisivat isoon tilaamme. Olimme suunnitelleen esiintymislavan, joka päivisin toimisi puistoshakkina ja kivan suihkulähteen, josta myöhemmin tuli suosittu onnenlähde. Mutta jotain merkittävää selvästi puuttui.

Vatvottuani asiaa yhtenä pitkänä yönä, päätin tutkia elokuvateattereiden mahdollisuutta. Selvitin (puhelinluetteloa selaten) Tampereen teattereiden omistusta ja otin yhteyttä Adams Filmiin ja Kinostoon.  Adams Filmin kanssa meillä oli neuvottelu Säkkipillissä Helsingin Mannerheimin tiellä. Tom Adams tuli sinne kollegoineen Rolls Roycella. Söimme mateenmätiä ja Bliniä (minulle täysin uutta) ja lounaan lopuksi tarjoilija toi minulle 175 markan laskun. Naama peruslukemilla laitoin käden taskuun, jossa oli toisen luokan junalippu ja viiden markan seteli.  Onneksi Tom esteli ja vaati saada hoitaa laskun. Estelin vain näennäisesti.

Jostain putkahti kuitenkin Oy Nordfilm Ab:n Ari Tolppanen, joka selitti hienosti pohjoismaisen yhteistyö ja kulttuurillisesti korkea-arvoisten Art-house elokuvien kohtaavan Helsingin Nordia 3 x kino -teattereissa ja päädyimme yhteistoimintasopimukseen Nordfilmin kanssa. Ja ryhdyimme rakentamaan kahta elokuvasalia, jotka veivät kolmanneksen isosta tilastamme.  Kahvilapaikkoja laskimme silti saavamme lähes pari sataa.

Salien seinien muotoutumisen jälkeen rakennettiin lattiakorotukset penkkien alle.  Ahdistuin taas. Roope Saaren piirtämät leiskat salien poikkileikkauksista näyttivät lahjomattomasti, että valkokankaasta tulee pieni, koska tila on niin matala. Yhden ahdistavan yön jölkeen marssin yläkertaan Avoniuksen ohjelmointifirmaan ja puhuin meille luvan leikata kerrosten välitasoon sadan neliön aukon ja rakentaa heidän kahvilansa lattia 40 senttiä korkeammalle. Kun tämä tehtiin laatalla saatiin valkokankaan korkeutta lähes metri lisää ja samalla valkokangas kaksinkeraistui kahdeksasta kuuteentoista neliöön.

Esa hymähti projektille, teki Kuljetus ja Kaivin Oy:n kanssa 60.000 markan urakkasopimuksen ja lattiaa alettiin sahata maanantai aamuna kuudelta.  Suunnitelma oli leikata ensin lattialaatat noin kahden neliön paloina isolla timanttisirkkelillä irti ja sitten palkisto perin metrin pätkinä. Alakerrassa oli trukki, jonka sorkille laitoimme kymmenen trukkilavaa ja painoimme ne aina sahattavan kohdan alle, jolloin irtoava noin tonnin painoinen lattianosa jäi trukkilavan päälle ja ajettiin ulos.  Minun, Teuvon ja Tapanin tehtävänä oli imuroida leikkauskohdan jäähdytykseen suihkutettu vesi alakerran lattialta pois. Sitä tuli noin sata litraa tunnissa.

Sahasimme yhtä soittoa 50 tuntia keskiviikkoaamuun kello kahdeksaan. Kuljetus ja Kaivin totesi terien kulumisen maksaneen tuplasti urakkahinnan verran.  Mutta ihmeiden ihme, uutta lattiaa valettiin jo keskiviikkona lounasaikaan ja aloin ensimmäistä kertaa uskoa, että pääsemme tällä hankkeella johonkin.  Eikun hankkimaan projektoreita ja valkokankaita (erittäin mukava Kino-Foton Biström) ja penkkejä. Ja palkkaamaan henkilökuntaa.  Laskimme budjetin keskimääräiselle 10.000 markan päivävaihdolle ja palkkasimme 25 ihmistä noin puolet kahvilaan ja toinen puoli elokuvateattereihin.

Pidimme oikein kutsuvierasavajaiset Esan vaatimuksesta. Sinne tuli Nordfilmin puolelta mm. opetusministeri Pär Stenbäck, kaupungin kermaa ja Aamulehden johtoa.

Vähän toisin se lähti. Viikonlopun kassa oli viiden tuhannen hujakoilla ja arkipäivät satasia. Totesin mieli mustana, että laskelmissamme oli nollavirhe. Nukuin rautapallo vatsassa, pahinta oli se, että vaimoni isä oli puoleltani takaamassa rakennusvelkaamme.

Viikko oli synkkä. Irtisanoin yli puolet palkkaamastamme väestä, osan jo ennen ensimmäistä työvuoroa. Sovin Teuvon ja Tapanin kanssa 15 tunnin työvuoroista, johon he protestoimatta suostuivat.  Menin Aamulehden Timo Laatusen juttusille kertoen katastrofaalisesta avauksestamme ja siitä pienestä yksityiskohdasta, että minulla oli 538.000 markkaa maksamattomia rakennuslaskuja mapissa eikä yhtään rahoitusta jäljellä. Olimme Aamulehden isossa ruokalassa Sarankulmassa. Timo kuunteli, katseli hetken ympärilleen ja sanoi sitten: Odotas, minäpä puhun tuon Kaatialan Matin kanssa sanasen.  Ja palasi parin minuutin päästä luvaten siltä istumalta 550.000 markan viiden vuoden lainan, jota lyhentäisimme kuukausittain vuokranmaksun yhteydessä.  Olihan hän nähnyt, miten heidän teollisuustilansa oli  muuttunut meidän  toimestamme suhteellisen korkealuokkaiseksi liiketilaksi.  Sanoinkuvaamattoman kiitollisena lähdin Sarankulmasta keskustaan. Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta.

Olimme pitäneet oikein kutsuvierasavajaiset Esan vaatimuksesta. Sinne tuli Nordfilmin puolelta mm. opetusministeri Pär Stenbäck, kaupungin kermaa ja Aamulehden johtoa.  Tämän ainoan kerran tuollaisesta turhasta törsäyksestä oli yhtiölle merkittävää hyötyä.

Seuraavat kuukaudet viilasimme toimintaa. Suunnitelmamme videopelistudioista takana oleviin noin 500 neliön tiloihin oli kaatunut RAY:n poliisille tekemään valitukseen, joten suunnittelimme sinne kolmannen elokuvateatterin. Lupasimme rakentaa sen kuukaudessa, jota Nordfilm suuresti epäili. Löin heidän kanssaan konjakkipullosta vedon, että marraskuun 27 päivä teatteri on valmis. Olinkin koneissa, kun perjantai-iltana Jörn Donner Norfilmin osakkaan ominaisuudessa marssi aulaamme ja kysyi minulta, onks täällä Lajunen? Minä siihen, että olen, mutta täällä ei saisi tupakoida. Hän näpsäytti tupakkansa kaaressa onnenlähteeseemme ja sanoi: Se on sitä suomalaista typeryyttä, mutta onnittelut! Ja löi minulle siinä konjakkipullon käteen ja lähti.

Kahvilan tanskalaiset kolmioleivät eivät vielä silloin uponneet kansaan, mutta upeat jäätelöannoksemme kyllä.  Valio toi meille toisen altaan, loimme kymmenen uutta jäätelöannosta viikossa. Itsenäisyyspäivän ilotulituksen jälkeen meillä oli parhaaltaan kahden tunnin jono annoksissa, mihin asiakkaat totesivat että meillä on kyllä aikaa odottaa.  Ja jo jouluna sata erilaista annosta.

Elokuvien osalta aloimme pyörittämään erillistä iltapäiväohjelmistoa ja yönäytöksiä. Ne olivat uusintoja, mutta kun videovuokraamoja ei vielä ollut, katsojia riitti. Tolppasen Ari halusi, että haemme luvan poliisilta esittää elokuvia joulupäivänä. Lupasin, jos hän tulee paikannäyttäjäksi. Olin itse koneissa ja vaimoni myi liput. Ja niin siinä kävi, että hän pääsi kuittailemaan, kun joulupäivänä kello 22.30 alkanut Amityville 2:n kauhu myi teatterin täyteen.

Varmaan silloin jo päätin kevätremontista, jossa purimme uuden kolmossalin, siirsimme sitä neljä metriä, jotta saimme lounaskeittiön konehuoneen paikalle ja rakensimme samaan vielä neljännen teatterin. Varsinaisesti toimintamme alkoi kuitenkin päästä plussalle vasta sen jälkeen kun Lars Åberg siirtyi Adams-filmistä Nordfilmin toimariksi ja hänen päiväämänsä kuvat alkoivat oikeasti vetämään yleisöä. Saimme jo vuonna 1983 noin 28%:n osuuden Tampereen elokuva-asiakkaista.

Cafe Picniciin yritimme saada rahaa tarjoamalla osakkuutta Fazerille, joka silloin yritti lanseerata voimallisesti Fazer-jäätelöä. Neuvottelimme heidän kanssaan kahdesti, mutta torjuivat ehdotuksemme.  Jäätelö ei heillä sitten mennyt, mutta avasivat muutamia Picnic Sandwich & Salad  baareja. Toimeksiannostamme tamperelainen asianajaja ja kunniakonsuli Wilhelm W Franck sai sopimuksen Fazerin kanssa, että pitäytyvät tuossa nimessä. Toinen neuvottelukumppanimme Mikael Swanljung osti ilmeisesti Fazzeria kahvilat ja meitä viisaampana rekisteröi Cafe Picnic nimen Euroopan tavaramerkkirekisteriin.  Ja on sitten hienosti vienytkin Cafe Picnic ketjua. Onnittelut siitä.  Suurin haitta meille tuli asiasta, kun avasimme Koskikeskukseen Cine Atlas teatterin ja Cafe Picnicin, niin saimme uhkasakolla vahvistetun vaatimuksen vaihtaa Cafe Picnicin nimi toiseksi. Näin teimmekin, siitä tuli Cafe Atlas, mutta se juttu kuuluu toiseen tarinaan.