Ensimmäinen varsinainen yritykseni oli lukion ensimmäisellä luokalla perustettu tilauskaiutin J Lajunen & M Virta. Koulukaverini Markku Virran kanssa olimme innostuneita kaiutinrakennussarjoista ja teimme kesäansioillamme joitakin 2-tie ja 3-tie -kaiuttimien hankintoja. Ensimmäiset yrityksemme onnistuivat niin hyvin, että Markun isä, joka oli Tampereen Anttilan tavaratalopäällikkö, lainasi meille rahaa pienimuotoisen tuotannon aloittamiseen ja perustimme avoimen yhtiön.
Siihen aikaan suosittu olohuoneen kalustus oli vaaleaa koivua ja mustaa nahkaa. Ajatuksemme oli soinnuttaa kaiutinboxit tähän niin, että puukotelo olisi koivua ja etupinta rei’itettyä mustaa nahkaa. Tilasimme Kaukajärvellä toimineesta Hermelän puusepänliikkeestä 50 kaiutinkoteloa, siellä isäntä osasi ymmärrettävästi selittää, kuinka hän yläjyrsimellä saa etupintaan työstettyä kaiuttimen upotusreunan. Tajusimme myös tarvitsevamme työtilan, joka löytyi nykyisen Koskikeskuksen paikalla olleesta punatiilisestä tehtaasta.
Kahdenkymmenen neliön hiukan kosteahko loukko, mutta MEIDÄN.
Meille iso ongelma oli nahan rei’ittäminen. Ostimme siihen käsityökaluja, (erilaisia nahkapaskoja tai meistejä) suutareilta, mutta työ oli vaivalloista ja saimme parhaimmillaankin vain tuhottua hankkimiamme nahan kappaleita. Suunnittelimme noin 12 x 15 sentin levyn, jossa oli kymmenessä suoraviivaisessa rivissä 12 meistiä kussakin ja löysimme sille tekijän. Rakensimme kaiuttimen etulevyn kokoisen alustan, jolle pingotimme nahan ja sen päälle asetettavan ritiläjigin ja uuden työkalumme kahdeksalla painalluksella nahkaan tuli siististi 960 reikää. Hermelän valmistamat kaiutinkotelot oli helppo koota puutapeilla ja liimalla (hyvin Ikea-tyyppinen ratkaisu) ja kaiuttimet vain pudotettiin kaiuttimen etulevyyn jyrsittyihin koloihinsa ja kiinnitettiin neljällä ruuvilla. Akustointivillat ja asennussarjan säätimet vielä sisään, liitinyksikkö takaseinän sille sorvattuun koloon ja jes – kaiutinpari oli valmis. Olimme monta iltaa ylpeitä ja kovasti tohkeissamme.
Ja sitten päivä päivältä vähemmän. Meillä ei ollut enää rahaa uusiin kaiutinsarjoihin, ei aavistustakaan markkinoinnista, tuote-esitteistä tai asiakkaista ja kolmen kuukauden vuokrasopimuksemmekin päättyi. Markun isä onnitteli meitä onnistumisesta (!), ei tuntunut olevan huolissaan rahojensa hukkaamisesta ja suositteli keskittymistä kouluun lukion loppuun saakka.
Keräsimme sata kiloa puuosia ja meidän upean 120 meistin työkalun Markun kodin vintille Hämeenpuistossa ja jatkoimme koulunkäyntiä ajatellen, ettei meistä ole koskaan yrittäjiksi.